Syytettynä oleva herra K. oli tavallinen kansalainen, joka koetti parhaansa mukaan puolustautua. Todellista mahdollisuutta siihen ei ollut, ja kaikki ponnistelut olivat jo ennakolta tuomittuja epäonnistumaan. Tämä taas johtui siitä, että varmin todiste ihmisen rikollisuudesta on epäillyn asemaan jotuminen. Tosin vielä varmempana todisteena voidaan pitää tuomiota ja Kafkan romaanin päähenkilö loppujen lopuksi mestattiin. Hän oli omavaltaisesti irtisanonut asianajajansa, joka olisi voinut kirjelmiä laatimalla siirtää tuomion julistamista myöhempään ajankohtaan. Näennäinen vapauttaminen olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta siihen olisi tarvittu epärehellistä toimintaa. Suhteilla voitaisiin vaikuttaa alimpien oikeusistuimien tuomareihin, mutta sen jälkeen olisi milloin tahansa odotettavissa määräys tulla ylempien oikeusasteiden kuultavaksi. Silloin aikaisempi menettely olisi raskauttava lisätodiste syyllisyydestä.
Vankilapapin kanssa keskustellessaan herra K. saattoi todeta, että mitään keinoa ei todellakaan ollut. Oikeudenkäynti tulisi joka tapauksessa johtamaan tuomioon!
Elokuva
Orson Welles ohjasi vuonna 1962 Kafkan kirjan pohjalta elokuvan. Siinä on eritäin hyvin saatu dramatisoitua kirjan unenomainen tunnelma. Hän onnistui tuomaan näyttämölle toden tuntuisen painajaisunen. Wellesin tulkinta auttoi vielä paremmin ymmärtämään Kafkan ajatusta syyllisyyden olemuksesta.
Wellesin elokuva päättyi dramaattiseen kuvaan sienimäisestä pilvestä, joka kohosi taivaalle pommin jälkeen. Herra K. mestattiin elokuvassa veitsen asemesta pommilla ja pyövelit toivat vahvasti mieleen natsien SS-upseerit. Tällä tavalla ohjaaja toi nähtäville karun historiallisen todellisuutemme.
Kafka puolestaan eli kirjaa kirjoittaessaan ensimmäisen maailmansodan jälkeistä aikaa. Oikeusjutun voimme tulkita kertomukseksi siitä, mihin johtaa haluttomuus ja kyvyttömyys sietää omaa syyllisyydentunnetta. Pahuus on silloin jossain muualla kuin itsessä. Se on vihollisessa tai rikollisessa. Vihollinen on vieras, outo ja epäilyttävä, ja hänet voi leimata kaikin puolin pahaksi. Rikolliseksi leimattu on roisto, toimitti hän syyttömyytensä tueksi millaisia todisteita hyvänsä.
Mitä huonommin olemme perillä omasta niin kutsutusta pahuudestamme,sitä herkemmin näemme sen muissa ja olemme toistemme syyttäjiä ja tuomareita. Kafkan kuvaama unenomainen yhteiskunta on eräänlainen heijastuma oikeasta maailmasta, jossa nykypäivänäkin elämme.
WinCapita ja Kafka
WinCapitan jutussa on kafkamaisia piirteitä. Se joka joutuu epäillyksi, saa kantaa rikollisen leimaa lopun ikäänsä epäinhimillisen byrokratian vuoksi. Mikään mahti maailmassa ei näyttäisi vaikuttavan Hannu Kailajärvenkään asemaan. Hänen kohdallaan on toteutunut kaksi vahvinta syyllisyyttä vahvistavaa todistetta. Nämä ovat epäillyksi joutuminen ja tuomion julistaminen! Tuomio on vahvistettu jopa korkeimmassa oikeudessa. Sillä ei näytä olevan mitään merkitystä, vaikka syyttömyyden vääntäisi rautalangasta.
Tiina Wartin tapaus
Vielä mielikuvituksellisempi on Tiina Wartin tapaus. Hänen suurin rikoksensa oli Mr. WinCapitan tyttöystäväksi ryhtyminen. Hän ei vain tiennyt alunperin, millaisesta miehestä on kyse eikä hän osannut ennustaa tulevia tapahtumia. Hän ei voinut tietää, että laukkavedonlyönti ja miesystävän harjoittama liiketoiminta tultaisiin tuomitsemaan rikolliseksi puuhaksi. Olisi pitänyt tietää ja jos olisi tiennyt, ei olisi ryhtynyt rikoskumppaniksi!
Konfiskaatiot
Kaikista kummallisin on sijoitusklubin jäsenen osa. Vaikka ei epäillä rikosta, eikä syytetä mistään, on silti laadittava puolustuskirjelmiä oikeudenkäyntejä varten. Niillä ei tietenkään ole mitään merkitystä, koska tuomio tulee joka tapauksessa olemaan sen mukainen, mitä aikaisemmissa oikeudenkäynneissä on päätetty. Kafkan inhorealistinen kuvaus oikeudenkäynnistä on hyvänä esimerkkinä siitä, miten on melkein mahdotonta päästä kokonaan vapaaksi oikeudenkäyntien taakasta prosessiin jouduttuaan.
Kafka ja syyllisyys
Kafkan ajattelun ytimessä on siis jokaisen ihmisen sisällään kokema tiedostettu tai tiedostamaton syyllisyys. Sen suhteen on persoonallisuudesta ja kulttuuristakin riippuvaisia erilaisia käsittelytapoja. Varsin tavallinen on kaiken pahan näkeminen itsen ulkopuolella, jolloin toisen tekemäksi ajatellun rikoksen on väistämättä johdettava rangaistukseen. Sen vuoksi kaikenlainen rikolliseksi katsottava otetaan kiitollisena vastaan. Joku muu saa kärsiä rangaistuksen. Ikävää se tietenkin on sen kannalta, joka saa syntipukin osan itselleen.
Kun syylliseksi tuomittu on saanut tuomionsa, tarvitaan uusia syntipukkeja.
Se joka tietää oman kykenevyytensä pahuuden töihin tulee tekemään pääasiassa hyviä tekoja. Hän voi valita rakentavan ja tuhoisan välillä, siis rakkauden ja vihan tekojen välillä. Syyllisyyden tunteessa rypeminen ei johda mihinkään. On tehtävä jotain hyvää. Tällaisen ihmisen kohdalla teot puhuvat hänen puolestaan! Ne jotka eivät näe ikiomaa syyllisyyttään, eivät voi tätä käsittää ja kateuksissaan he ovat jopa valmiit tuhoamaan sen hyvän, mitä toinen saa aikaan.
Kafkamainen oikeuslaitos
Oikeuslaitoksen toiminta monissa maissa perustuu järkähtämättömään uskomukseen ihmisen pahoista pyrkimyksistä ja haluttomuudesta hyvän tekemiseen. Sen vuoksi ei vakavissaan oteta huomioon sitä mahdollisuutta, että rikokseksi luultu onkin ollut hyvää tarkoittavaa, mutta jossain kohtaa virheiden sävyttämää toimintaa. Tämä johtaa Kafkan kuvaamiin tilanteisiin. Kirjailijalla olisi tähän kaikkeen paljonkin sanomista!
Miksi WinCapitan kohdalla ei voitu ottaa vakavasti klubin hyväuskoista yhteistyön tarjousta? Miksi viranomaiset ryhtyivät varhaisen tutkimisen asemesta järeisiin toimenpiteisiin, joilla oli kohtalokkaat seuraukset? Miksi senkään jälkeen, kun on vakuuttavasti todistettu Klubin myymän signaalijärjestelmän toimivuus, ei voitu kääntää kelkkaa ja ottaa vakavissaan huomioon viranomaisten erehdyksen mahdollisuutta?
Oikeanlainen nöyrtyminen tosiasioiden edessä on todellista viisautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti