Sisäinen moraali
En ole poliisi enkä syyttäjä. Ei minusta ole kenenkään tuomariksikaan. Onnekseni olen ihan muulla alalla. Minulla on toivoakseni ja uskoakseni hyvin rakentunut sisäinen moraali ja sen vuoksi en ole aikaisemmin uskonut tarvitsevani itse näiden instanssien palveluita. Laki on sama kaikille ja sen sisältö on helppo ymmärtää.
Olen luottanut oikeuslaitokseemme ja poliisi on ilman muuta tehnyt työtä niiden hyväksi, jotka palvelua ovat tarvinneet. Nuorena miehenä vein löytämäni viiden markan setelin poliisille toivomatta löytöpalkkiota. Tätä en sano korostaakseni erinomaisuuttani, vaan tavallisuuttani. Tällainen tavallinen tuulipukukansa ei poliisia tarvitse kuin liikenteen valvontaan korkeintaan. Joskus kaasujalka on vähän liian painava.
Sijoitusklubi Wincapitassa ei ollut mitään laitonta
Wincapitan tutkinta sekä oikeuskäsittely on hämmästyttänyt minua siitä saakka, kun Jouni Laiho otti asiaan kantaa syyskuussa 2007. Olin ollut mukana Klubissa monta vuotta ja minulle oli tullut vahva käsitys siitä, että toiminta on täysin rehellisellä pohjalla. Se poikkesi täysin niistä lukuisista suuria tuottoja lupaavista viritelmistä, joita siihen aikaan oli internetissä pilvin pimein. Ne lupasivat huimia tuottoja, jopa 2,5 % arkipäivisin. Ryhmä huipputreidaajia teki koko ajan positiivista tulosta. Se oli tietysti mahdoton lupaus. Wincapita ei luvannut mitään muuta kuin kehittää järjestelmäänsä ja maksaa jäsenille tietyn laskukaavan mukaan tuottoja, jotka muodostuivat tuotekehittelyn aikana laskennallisesta valuuttakaupasta.
Hannu Kailajärvi ei missään tapauksessa ollut huijari. Sen pitäisi tulla kerta kaikkiaan selväksi! Hän teki parhaansa lunastaakseen ne odotukset, joita jäsenistö hänen toimintaansa kohdisti ja hän onnistui siinä jopa yli odotusten. Tiina Wartin leimaaminen kanssarikolliseksi on minusta eräs historiamme omituisimmista väärinkäsityksistä. Hänen suurin rikoksensa oli Hannu Kailajärven naisystävänä oleminen ja jonkinlaiset koulutuksensa mukaiset työt sijoitusklubissa.
Mitähän tavallinen lukija mahtaa näistä näkökulmista tuumia? Hän on viisas ja ajatteluun kykenevä sekä ennakkoluulottomasti suhtautuva. Silti on ymmärrettävää, miten vaikea on todella käsittää sellaista ajattelutapaa, joka on itselle ennestään vieras. Ihmisen mieli on hidas.
Uuden oppiminen vie paljon aikaa
Tässä lienee yksi syy siihen, miten sitkeänä elää yleinen käsitys Wincapitasta huijauksena. Varsinkin sellaiset, joita asia ei suoranaisesti koske, torjuvat toisenlaiset näkemykset kokonaan ja lopullisesti. Ei siinä auta, vaikka minkälainen asiantuntija vääntäisi vaikka rautalangasta. Media ei ole sen viisaampi tietenkään. Toimittajatkin ovat ihmisiä ja hekin joutuisivat ylivoimaiselta tuntuviin ponnistuksiin, jos lähtisivät kuuntelemaan ja lukemaan toisenlaisia hyvin perusteltuja näkemyksiä. Totuudeksi riittää tuomioistuimen sana. Korkein oikeus edustaa suurinta totuudellista auktoriteettia ja niin kuuluu ollakin. Mutta miksi oikeuslaitoksemme kieltäytyy siitä työstä, mikä sinne kuuluisi. Tarkoitan tietenkin objektiivisen tiedon etsintää ja aikaisempia päätöksiä mahdollisesti kumoavien todisteiden vakavasti ottamista ja tarpeen vaatiessa olemassaolevien päätösten muuttamista. Se on oikeasti eettistä toimintaa, joka Wincapitan tapauksessa on syystä tai toisesta unohtunut.
Oman ajatteluni tarkentuminen
Itsekin olen tarkentanut käsitystäni Klubista pikkuhiljaa. Olin varma sen rehellisyydestä ja siitä, että tuomiot ovat olleet vääriä. Mutta se käsitys pohjautui ennen muuta tunteeseen eikä niinkään tietämiseen enkä sen vuoksi olisi voinut mitenkään todistaa näkemystäni oikeaksi. Mutta mitä enemmän asiaan perehdyn, sitä vakuuttuneempi olen toiminnan rehellisyydestä.
Minun on kiittäminen Oulun käräjäoikeutta, joka lähestyi minua konfiskaatiohaasteella. He aikoivat viedä valtiolla kaiken omaisuuteni ja ajaa minut mieroon hyvästä talostani. En ollut käräjäoikeudenkaan mielestä syyllistynyt rikokseen, mutta olin hyötynyt toisen tekemästä rikoksesta. Siksi minut voitaisiin näennäisen laillisesti kyniä putipuhtaaksi. En ollut suinkaan ainut, jolle oli käymässä tällä tavalla. Luulin, että minut oli unohdettu sen jälkeen, kun olin antanut hyvin perustellun vastineeni käräjäoikeuden kummalliseen kirjeeseen.
Kesäkuussa 2011 minulta tiedusteltiin, olisiko minulla mitään sitä vastaan, että antaisin kaikki rahani valtion pussiin, koska muuan Hannu Kailajärvi sekä hänen naisystävänsä olivat tehneet rikoksen. Heitä ei oltu vielä tuomittu, mutta käräjäoikeus oli niin varma tuomiosta, että pystyi kirjeessään lupaamaan, että päätös Kailajärven tuomiosta toimitetaan minulle myöhemmin.
Kesällä 2011 en vielä huomannut tämän menettelyn laittomuutta. Siis tällaista hyvin karkeata syyttömyysolettaman loukkaamista. Olin vielä sinisilmäisesti luottamassa oikeuslaitokseemme. Olin varma siitä, että sijoitusklubimme tultaisiin havaitsemaan lailliseksi eikä minkäänlaisia tuomioita tulla antamaan.
Uusi haastekirje
Sain uuden kirjeen helmikuussa 2015. Olin siitä kovin järkyttynyt, mutta aloin tehdä psyykkistä työtä asiani eteen. Ajattelin, keskustelin ja kirjoitin. Onneksi en ollut työni kanssa yksin. Tein tällaista työtä päivisin sekä varsinkin öiseen aikaan, kun aamuyön ajatustulva herätti minut enkä saanut enää nukutuksi. Silloin oivalsin aikaisempaa paljon paremmin tämän kokonaisuuden. Tein siis mahdottoman paljon aivotyötä, jotta käsittäisin. Siksi ymmärrän hyvin, miten hankalaa on omaa käsitystä muuttaa. Minulla oli etuna aikaisempi tietoni ja olin vailla ennakkoasenteita. Olinhan seurannut Klubin kehitystä melkein alusta saakka! Toimittajan, poliisin tai tuomarin osa on paljon mutkikkaampi. On ensin vapauduttava ennakkokäsityksistä ja sen jälkeen aloitettava aivotyö uudelleen, ja niin sanoakseni puhtaalta pöydältä.
Käräjäoikeus siis tahtomattaan auttoi minua tämän prosessin alkuun. Minun oli määrä antaa vastineeni juuri sinä päivänä maaliskuussa, kun kuu peitti aurinkon melkein kokonaan. Oli hyvin vaikuttavaa, kun tulostin vastinettani ja kirkas päivä alkoi himmetä ja erikoinen hämy muutti näkymän ulkona. Lumikin muuttui silmissämme vähemmän valkoiseksi kuin ennen. Tulostustyön jälkeen kaikki palasi ennalleen ja saatoimme viedä paperipinkan käräjäoikeuden ystävällisesti hymyilevälle toimistotyöntekijälle.
Jokainen tarvitsee aikaa ja paljon aivotyötä päästäkseen lähemmäksi todellisuutta sijoitusklubinkin asiassa. Toivon, että omat kirjoitukseni auttavat mahdollisimman monia saamaan oivallustensa myötä toisenlaisen totuuden Wincapitasta. Toivoakseni myös päättäjät näkisivät, mistä tässä todella on ollut kyse. Kun totuus paljastuu tavalla tai toisella ennen pitkää, tulee se tietenkin valtiolle kalliiksi, mutta on epäilemättä sen arvoinen puhdistava kokemus kaikille.
