Helsingin Sanomissa oli juttu tähän aihepiiriin liittyen. Siinä lainattiin muun muassa Kalifornian yliopiston professori Elisabeth Loftuksen ajatuksia. Hän puhui Yhdysvaltain tiedeviikolla siitä, miten ihmiset saadaan muistamaan sellaista, mitä ei ole koskaan tapahtunut. ”Todellisessa elämässä harhaanjohtavaa informaatiota on joka puolella. Saamme väärää tietoa, kun keskustelemme toisten silminnäkijöiden kanssa, kun meitä kuulustellaan johdattelevasti ja kun seuraamme median raportointia. Kaikki nämä voivat vääristää silminnäkijän muistikuvia", Loftus muistutti.
"Vallitsevan käsityksen mukaan muistin tehtävä on tallentaa todenmukaista tietoa menneistä myöhempää käyttöä varten. Tähän ei usko Duke-yliopiston apulaisprofessori, filosofi ja aivotutkija Felipe de Brigard. Muistot ovat jatkuvasti vääristyneitä ja epätosia, hän sanoo. Miten meillä voi olla tiedonkäsittelyn järjestelmä, joka toimii niin usein huonosti? "Ehkä olemme erehtyneet muistin tehtävästä", de Brigard huomautti Yhdysvaltain tiedeviikolla. De Brigard on päätynyt siihen, että muistin varsinainen tarkoitus ei olekaan muistaa. "Todenmukaisuus ei ole muistin päätavoite. Muisti ei varsinaisesti piittaa siitä", de Brigard sanoi.
Vanhaa totuutta
Tämä Helsingin Sanomien erinomainen artikkeli tuo vanhaa totuutta esille. Freud mainitsi ilmiöstä jo vuonna 1895 kirjeessään kollegalleen Fliessille. Hän käytti muistin ailahtelevuudesta nimitystä nachträglichkeit. Se tarkoittaa ihmiselle ominaista muistojen muokkautumista jälkikäteen. Uudet kokemukset vaikuttavat vanhojen kokemusten muistamiseen.
Muistomme eivät ole tarkkoja, eivätkä kirjaimellisesti tosia millään dokumentaarisella tavalla. "Meidän tietoiset autobiografiset muistomme ovat huonomaineisen epäluotettavia", kirjoittaa kirjailija Siri Hustvedt Nuorisopsykoterapiasäätiön kirjassa Ruumis, mieli ja minuus. Muistot eivät ole pysyviä, vaan ne muuttuvat. Tämä hetki muuttaa mennyttä. Mielikuvituksella ja fantasialla on tärkeä rooli muistamisessa. Muistot ovat luovia ja aktiivisia, eivät passiivisia. Wilhelm Wundt kirjoitti kirjassaan Outline of Psychology (1897): "On ilmeistä, ettei käytännöllisesti katsoen mitään selvää rajausta voida vetää mielikuvituksen ja muistikuvien välille...Kaikki muistomme muodostuvatkin mielikuvituksesta ja totuudesta. Muistamisen muuttumiseen vaikuttavat niin tunteemme kuin se, kuinka paljon annamme tilaa mielikuvituksellemme. Yleensä petämme itseämme siinä, missä määrin ne ovat todella koetun kaltaiset."
"Muistot myös lujittuvat tunteiden vaikutuksesta", jatkaa Hustvedt mukaillen psykoanalyysin tieteen auktoriteetteja. Tunteet ympäröivät kaikkia muistoja, pitivätpä ne paikkansa tai eivät. Lisääntyvä neurobiologinen näyttö osoittaa, että aivoissa samat systeemit ovat aktiivisia sekä muistamisessa että kuvittelussa, eikä vain muistellessa vaan myös suunnitellessa tulevaa!
Randy Buckner ja Naniel Carroll kirjoittivat artikkelissaan "Self Projection and the Brain" johtopäätöksenään muun muassa, muistot ovat usein fiktioita. Emme tarkoituksella keksi niitä."Emme valehtele, mutta niiden totuus ei ole dokumentaarista."
Omaa kokemustani käräjiltä
Me ihmiset luulemme muistavamme oikein. Kuitenkin olemme alttiita muistamaan siten kuin meidät ohjataan muistamaan. Ilmiö on tunnettu siis jo toistasataa vuotta. Sigmund Freud kirjoitti näistä käyttäen niistä nimitystä peitemuisto. Muokkaamme muistoja jälkikäteen. Miten hataralla pohjalla ovatkaan ne todisteet, jotka perustuvat muistamiseen! Minulla on siitä omiakin kokemuksia Wincapitaan liittyneenä. Olin matkustanut pitkän matkan Vantaalle ja järjestänyt vapaapäivän todistaakseni käräjäoikeudessa saaneeni merkittäviä tuottoja Klubin sisäisestä lisenssikaupasta.
Syyttäjä yritti muun muassa kysyä, mitä olin ajatellut ja millainen mielikuva minulla oli ollut Klubin tekemästä valuuttakaupasta. Yritin sanoa hänelle, etten voi muistaa millainen mielikuva minulla oli vuosia sitten. Enkä usko, että se vastaisi totuutta, jos hänen mielikseen yrittäisin siitä jotain kertoa. Sitä paitsi olen valaehtoinen todistaja enkä voi ryhtyä puhumaan mitä sattuu. Hän provosoi joko tahattomasti tai tahallaan. Hermostuin hänelle ja sanoin suuttuneena, ettemme taida puhua samaa kieltä. Hän sanoi, että hänen puolestaan voimme puhua vaikka englantia. Arvelen, että ilman omaa pitkää kokemusta alalla, työskentelyä muistamisen sekä mielikuvien kanssa ja sen kanssa, mikä on todellinen muisto ja mikä jälkikäteen ajateltua, olisin saattanut siinä tilanteessa pakon edessä sanoa jotakin sellaista, joka ei olisi ollut paikkansa pitävää. En ollut todellisuudessa aikoinaan aktiivisesti ajatellut kuka tekee ja miten tekee valuttakauppaa. Se kaikki perustui luottamukseen samalla tavalla kuin luotan pankin tai eläkevakuutustani hoitavan yhtiön toimintaan.
Syyttäjä kysyi sitten hyvin provosoivasti, ovatko lisenssit olleet hallussani lapsesta saakka. Olin tullut jo järkiini ja vastasin, että ne ovat tulleet minulle vasta aikuisiällä.
Tilanne käräjillä oli yllättävä. Vaikka olin todistamassa omaksikin edukseni, tilaisuus muuttui todistamisen asemesta ikäväksi kuulusteluksi. Samalla se, mitä varten olin hankkiutunut päiväksi pääkaupunkiseudulle jäi sivuseikaksi. Todisteluni lisenssikaupasta sivuutettiin merkityksettömänä enkä voinut sille mitään, koska tilanne oli kannaltani hyvin painostava. Minusta on hyvin valitettavaa, että sellainen tieto, mikä minullakin oli voitiin tällä tavalla jättää vaille todellista huomiota. Kuulemiseni ei lisännyt kenenkään tietämystä Wincapitan todellisesta luonteesta siitäkään huolimatta, että tiesin lisenssikaupan todellisuudesta varmasti paljon enemmän kuin ennakkoasenteinen syyttäjä tai muu salissa istunut väki. Ihmettelin jälkeenpäin mielessäni, minkä vuoksi tälläisia tilaisuuksia laisinkaan järjestetään.
En varmaankaan ollut ainut, joka sai tällaista kohtelua. Käräjäsali on outo ympäristö kuulusteltavalle tai todistajalle, toisin kuin syyttäjille ja tuomareille. Olen maaperällä, jossa altistun puhumaan puuta-heinää. Haemme siinäkin tilanteessa luonnostaan hyväksyntää joltakin ja keltä muulta sitä voisi odottaa saavansa kuin siltä, jonka kanssa olen niin sanotusti vuoropuhelussa.
Minua manipuloitiin kertomaan asioita tietyllä tavalla. Siten, että kertomukseni vastaisi kuulustelijan tai syyttäjän näkemystä. Tätä lausuntoa saatettiin käyttää todisteena toiminnan rikollisesta luonteesta. Tai ainakin se oli omiaan vahvistamaan sitä mielikuvaa.
Näin tapahtuu rikosten selvittelyssä, vaikka tietoisena pyrkimyksenä onkin totuuden esille kaivaminen. Oman kokemukseni perusteella epäilen metodin toimivuutta!
Siinäkin tapauksessa, että vain pieni osa kuulusteltavista olisi mennyt asetettuun ansaan, niin siitä olisi kertynyt runsaasti raskauttavaa todistusaineistoa. Monet kuulusteltavat tai todistajat ovat oudossa tilanteessa kertoneet, että heitä on huijattu vaikka tosiasiallisesti he eivät ennen kuulustelua tai sen jälkeen niin ole kokeneet. Heitä oli harhautettu puhumaan ja todistamaan jotain, mitä he eivät oikeasti usko todeksi.
Vaikka kuulusteltava tai todistaja myöhemmin peruisi sanansa tarkemmin ajateltuaan ja järkiinsä tultuaan, ei sillä enää olisi merkitystä. Etenkin vala antaa asialle liian suuren painon. Se mitä olen sanonut, on jo kirjoissa ja kansissa. Jos yritän korjailla sanomisiani, voin kenties joutua syytteeseen väärästä valasta.
Poliisikuulustelua
Syksyllä 2009 minut kutsuttiin kuulusteltavaksi konfiskaatioihin liittyen. Siellä oli korrektisti käyttäytyvä ja ystävällinen poliisi. Mutta hänen tietämyksensä käsiteltävästä asiasta oli paljon vähäisempi kuin minun. Silti asiat etenivät ikäänkuin hän olisi tiennyt enemmän kuin minä! Hän ehkä tietämättään johdatteli minua vastaamaan tietyllä tavalla. Hän pyrki tietoisesti tai tiedostamattaan saamaan minulta nyhdetyksi sellaisia muistikuvia, jotka vahvistaisivat huijausteorian. Hän käytti järkytyksekseni jatkuvasti sanaa virtuaalitilit, mikä oli minulle outo ilmaisu.
Olin häntä vanhempi ja kokeneempi monelle tavalla ja tiesin Klubistakin paljon enemmän kuin hän. Tiesin muistamisesta ja mielen toiminnasta paljon enemmän kuin hän ja silti olin alttiina hänen auktoriteetilleen. Hän oli taitava manipuloimaan! Hän ei ollut niin taitava siinä kuin päällekäyvä syyttäjä käräjillä, mutta kuitenkin hämmästyttävän taitava ehkä tietämättä sitä itse.
Tällä asialla on suuri merkitys siksi, että kuulusteluissa käy paljon väkeä minun lisäkseni ja paljon sellaisia, jotka ovat huomattavasti herkempiä auktoriteetin suorittamalle manipulaatiolle kuin minä. Mitä todistusarvoa sellaisella on? Kuitenkin tarkoitus on löytää totuus tuomioiden perusteluiksi.
On syytä epäillä, että Wincapitatutkinnan ja oikeuskäsittelyn suhteen on tapahtunut juuri nin kuin Helsingin sanomien siteeraamassa tieteellisessä tutkimuksessa oli kuvailtu ja joka ilmiö on ollut tuttu jo yli sata vuotta. Vaikka oikeitakin dokumentteja on tuotu todisteeksi, ne menettävät painoarvoaan, kun kansakunnan muistia on manipuloitu riittävän paljon sekä viranomaisten että median toimesta.
Hannu Kailajärven tuomio oli väärä. Hän ei pyrkinyt huijaamaan ketään. Tiina Wartin tuomio oli samalla tavalla virheellinen. Hänen kohdallaan kuvion kummallisuutta ei voi oikein sanoiksi pukea. Kuitenkin kansakunnan muistissa he ovat rikollisia, vaikka ihan hyvin voisi olla toisinkin, jos tutkinta ja oikeuskäsittely olisi tehty totuutta kunnioittavasti.
